perjantai 31. elokuuta 2012

kesä, heinä, elo






 seuraavaksi syksy (se on salaa alkanut jo), joka ei vielä jaksa innostaa. intiaanikesää odotellessa.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

vielä valvotko aamuja vakavana?


edeltävinä päivinä olen

ihastunut enemmän
suuttunut
kuunnellut hassuja kappaleita
vaatekriiseillyt

itkenyt
jutellut yömyöhään
haaveillut ja suunnitellut
hymyillyt
nauranut
sotkenut hänen hiuksensa

tanssinut paljon
stressannut ja jännittänyt
kaivannut
oivaltanut                                     

ja paljon muuta


maanantai 7. toukokuuta 2012

naura vähän




tyylivirhe.

ne ei tykkää kun mun huoneesta raikaa the hives.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

tulkoon kesä


rubik - karhu junassa
samuli putro - tulkoon kesä 
 
vappu oli ja meni ihanien ihmisten kanssa, sotkien mun ajantajun ja käsityksen päivistä. aamulla oli maanantaifiilis, nyt tuntuu sunnuntailta. viistoista koulupäivää enää koeviikkoon.
 
tärkeää. 

jos seuraavassa otsikossa on tulla -sana jossain muodossa nii fuck. olen epäonnistunut.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Jatsikansa tulee



musisointia erään naapuruston kääntöpaikalla. anteeksi kaikille, joita meidän kazoo pilli ja kastanjetit häiritsivät. hymyillytti. ja hymyilyttää vieläkin.


maanantai 2. huhtikuuta 2012

lauantai 31. maaliskuuta 2012

sinä ja minä liikennevaloissa

vanha kuva vuodelta kivi taas vaihteeks.  oon söpö.


























viikko kuvittelua. painajaisia. takatalvi, tai sitten ei. 
olen rakastunut oranssiin väriin. ikävöinyt. kiertänyt kaupungin katuja toisessa jalassa rikkinäinen korkokenkä.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

hei onnea onnea vaan


otsikko kuulostaa ankealta.
reetan seitsemäntoista vee kakkukahvit tyttöjen kesken.
tänään hymyilytti.

ps. kuvat on laadukkaita

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

1832012




älä usko mitä sanon kun pyydän jäämään
sä olet mulle kaikki
olen aika alamaissani mutta se johtuu
luultavasti elintavoistani
 

olavi uusivirta - juoksepoistyttö

mä en tiedä mitä mun pitäis enään ajatella. ehkä ei mitään. hetkittäin kaikki tuntuu täydelliseltä, mut sitten...

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

plaa plaa plaa





nah, väsyttää, kyllästyttää, turhauttaa.
välillä mieli on taas satumaisen kepeä ja keväinen. ota tästäkin nyt selvää.
tekee mieli tanssia.


sä saat mut ihan sekaisin.

maanantai 20. helmikuuta 2012

että tuli vain mieleeni



muistatko kun tanssittiin


koska tää talvi ei oo houkutellu mua oikein kuvailee (vaikka tänää oli kiva sää), taas näitä kesäkuvia.
se oli vaasa ja huolettomuus. hiljainen juna, paljon eväitä, naurua, tanssia, mielettömät ihmiset (vaikka te monet niin tärkeät puutuittekin!), aurinkoa ja lämpöä mielin määrin.


tänään minäkin huomasin että kai tää on sittenkin jo se kevät.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

kylmä






sano taas hei tyttökulta
sä kuulut mun kainalooni
ja totisesti tiedän siinä mun on lämmin

että ulkona helposti jäätyy

scandinavian music group - nimikirjaimet

mun luovuus kuoli.